Koulukiusaaminen

Koulukiusaamisen on loputtava

Syksyllä 2020 uutisoidut koulukiusaamistapaukset saivat kuppini vuotamaan yli ja kaatumaan. Päätin silloin alkaa taistella koulukiusaamista vastaan. Koulukiusaaminen on sanoinkuvaamattoman perseestä ja äärimmäisen haitallista koko yhteiskunnalle. Omaan vahvan kokemuksen koulukiusattuna olemisesta ja Vantaan kouluväkivalta -tapaus yhdessä Presidentti Sauli Niinistön Jope Ruonansuun muistotilaisuuteen kirjoittaman kirjeen kanssa olivat liikkeelle paneva voima joka sai minut siirtymään kauniista ajatuksista ja hyvistä suunnitelmista tekoihin.
Minä ryhdyn aktiivisesti taistelemaan koulukiusaamista vastaan ja aioin käyttää siihen aikaani koko työurani ajan tai kunnes koulukiusaaminen loppuu.

Aloitin kuvaamalla videon jolla kerron omista kokemuksistani koulukiusattuna ja pyrin siinä kertomaan kuinka pitkäkestoisia vaikutuksia kiusaamisella voi olla. Video on suunnattu peruskoululaisille ja sen voi katsoa vaikka oppitunnilla tai muussa sopivassa yhteydessä.

(Teksti jatkuu videon alapuolella..)

Koulukiusaaminen

Video

Minua voi pyytää veloituksetta kouluille puhumaan koulukiusaamisesta, puheenvuoroni kestää yhden oppitunnin verran. Teen näitä puheita vähintään 20 kpl vuodessa. Korona-aikana puhe voidaan toteuttaa myös etäyhteydellä.

Tämän lisäksi etsin jatkuvasti lisää tietoa koulukiusaamisesta ja siitä, miten se saataisiin loppumaan. Osallistun koulutuksiin ja haastattelen asiantuntijoita, etsin aktiivisesti tapoja joilla minun panokselleni saataisiin suurin mahdollinen hyöty.

Tulen myös pitämään meteliä aiheesta, ettei se pääse unohtumaan kouluväkivaltatapausten välillä. Jos sinulla on ideoita tai tietoa jotka auttaisivat tässä otan niitä mielelläni vastaan.

Koulukiusaamisen on loputtava.

Janne Mustonen
taikuri-jonglööri

 

Kouluvierailuni kevät 2021

Kevään 2021 aikana pidin viisi puheenvuoroa eri kouluilla. Puheenuorot toteutettiin etänä koronarajoitusten vuoksi. Koulut ja luokat joissa vierailin, olivat:

Kouvola, Eskolanmäen koulu 1-3 lk ja 4-6 lk
Vaasa, Hietalahden koulu 3-luokka
Lahti, Jalkarannan koulu 1-6 luokat
Kouvola, Urheilupuiston koulu, 7-9 luokat
Yhteensä puheeni tavoitti noin 900 oppilasta tämän kevään aikana, kiitos että pääsin puhumaan teille. Tämä on hyvä alku. Syksyllä jatketaan puheiden ja toivottavasti myös livevierailujen merkeissä.

Tilaa uutiskirje

Tilaa taikuri-jonglöörin uutiskirje niin saat juhlaoppaan, jonka avulla pystyt välttämään yleisimmät virheet tapahtuman järjestämisessä. Uutiskirje tulee neljä kertaa vuodessa, joten emme tuki sähköpostiasi turhanpäiväisellä viestittelyllä.